Fat fat fat fat fat x100000

Jeeeeeee- vihdoinkin onnistuin kirjoittamaan tänne, ei nimittäin kahteen viikkoon onnistunut. En oikeasti tajua, kirjoitan nykyään entistä harvemmin ja kaikkea turhaa, ja silti lukijoita tulee koko ajan lisää. Nyt jo 32. Olette ihania. Lovee~

Hmm, mistäköhän aloittaisin. No vaikka siitä, että koeviikko alkaa jo ensi viikolla ja olen AIVAN pihalla ruotsista ja hissasta, muut aineet menee suunnilleen hyvin, tai ainakin kohtalaisesti. En pysty keskittymään koulussa, enkä kotona, eli en myöskään voi tehdä läksyjä ajatuksien kanssa, koska RUOKA RUOKA RUOKA pyörii koko ajan mielessäni. 24/7. Se tulee jopa uniini. Tämä on sairasta. Pari edellistä viikkoa söin ihanan vähän, meni aina alle 700 kaloria, yleensä 400-500. Sitten ajattelin sallia itselleni yhden herkkupäivän lauantaina. Nooh, ostin vähän herkkuja itselleni, kun olin kuitenkin syönyt niin mallikkaasti sen pari viikkoa. Noh, sitten kaikki karkas käsistä. Äiti ilmoitti, että lähtee toiselle paikkakunnalle lauantaiksi. Ja mitä minä teenkään? Olisin hyvin voinut käyttää ajan vaikka paastoten ja tekemällä kaikkea kivaa, koska äiti on alkanut jo vähän kyttäämään syömisiäni. Mutta ei, minä tein kaikkea hiilaripaskaa ja söin söin söin ähkyyn. Paisuin kuin ilmapallo. Eikä tämä tietenkään riittänyt, sama nimittäin toistui myös sunnuntaina, vaikken todellakaan suunnitellut sellaista.

Että se siitä HILLITYSTÄ herkkupäivästä. Ei enää koskaan ikinä milloinkaan uudestaan! Jos säästäri iskee, syön silloin NORMAALIruokaa isommissa määrissä. Hiilihydraatteihin nimittäin jää aivan hirveän nopeasti koukkuun ja pullaa, kakkua, pastaa, leipää alkaa haluttamaan vain lisää ja lisää. Omnomnom (not). Hmm, kahden päivän megamässäyksen seurauksena siis näinkin ihanaa: aivan mieletön turvotus (posket kuin marsulla, maha vieläkin turvonnut hirveästi, farkutkaan ei mene enää niin hyvin jalkaan kuin perjantaina), vatsa toimii huonosti, aivan mieletön morkkis ja paha olo, ja AI NIIN lihoin siis viisi kiloa. VIISI KILOGRAMMAA kahdessa päivässä!!! En kestä. Tiedän, että osan painosta on pakostikin oltava nesteitä ja sitä turvotusta jne jne, mutta silti! En ole tottunut näkemään niin suuria lukemia vaa'alla. Olin jo melkein 60 kg...

Tänään mennyt suustani alas omatekemääni kasvissosekeittoa ja äsken söin vajaan lautasellisen salaattia missä oli kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Ja olen juonut päivän mittaan paljon vettä, teetä ja kahvia. Nyt on pakko saada takaisin tuo 60 kiloa. Tuntui niin hyvältä olla edes siinä kuudenkympin painossa. Toki, onhan sekin paljon, mutta paljon parempi kuin nykyinen olotilani.

Nälkä on hirmuinen, vaikka ihmettelen kovasti syytä siihen, ei normaalilla ihmisellä VOI olla nälkä kun kaksi edellistä päivää syönyt suunnilleen kolminkertaisen määrän normaaliin ihmiseen verrattuna. Huoh. Tämän viikon syön entistä kevyemmin, eli pelkkiä vihanneksia, (pakaste)marjoja, hedelmiä ja kasviskeittoa. Näillä mennään. En kestä tätä turvotusta ja lihomista enää.

Voi kunpa voisin ajatella ruoasta samalla tavalla kuin normaalit ihmiset. Ajattelen ruokaa aina paitsi silloin kun syön sitä! Jos kontrolli katoaa, jatkan syömistä vaikka olisi miten ähky olo. Onneksi tuollaista ei tapahdu enää kovin usein. (Jos tätä viikonloppua ei lasketa..) En jaksa edes valittaa pahasta olostani, en jaksa edes viillellä, koska se ei auta. Tuntuu, ettei tämä kirjoittaminenkaan auta mihinkään. Oli muuten keskustelu viime viikolla luokanvalvojan kanssa (kaikki siis joutuu käymään saman keskustelun läpi yksitellen), kyseli kaikkea että miten jaksan koulussa jne, oli pakko valehdella lähes kaikkiin kysymyksiin. Miten menee koulussa? Ihan hyvin (EN JAKSA ENÄÄ, ON NIIN PAHA OLLA ETTEN KESTÄ), onko luokassa ollut mitään ongelmia, onko kavereita? Ei mitään ongelmia, on kavereita (JOO, ONGELMIA VAIN ITSENI KANSSA, AI MITKÄ KAVERIT? VITUT.), jaksatko koulussa hyvin? Hmm, joo, toki (EI KOMMENTTEJA...). Että psykologilla käynti ei todellakaan onnistuisi, koska en koe olevani sen tarpeessa ja kun ei ole sitä motivaatiota tai mikä onkaan. Ajatus katkesi.

Kuulin ja luin myös jostain, että vaikka terveydenhoitajilla ja psykologeilla/terapeuteilla tms on muka vaitiolovelvollisuus, he kertovat tilanteesta kuitenkin vanhemmille, jos tilanne on heidän mielestään vaarallinen. Eli itsensä pahoinpitely+ itsemurha-ajatukset+ sh= mitä varmemmin kotiinsoitto lyhyessä ajassa. Joo, enkä TODELLAKAAN halua äitini tietävän tästä mitään. (isä ei pidä yhteyttä)

Olen vain niin väsynyt. Kaikki ihanat kommentit, mitkä tulee blogiini välillä, piristävät huimasti mutta vain siksi ajaksi kun luen niitä. Olen paska ihminen, en ansiaitsisi noin ihania kommentteja. Kiitos kuitenkin. <3

Kaikki sanat, kaikki valetta. Se minun entinen ystäväni sanoi oikeasti välittävänsä musta. Se sanoi, että olen hänelle todella tärkeä. Miksi hän siis lopetti yhteydenoton noin vain? Ennen kesälomaa huomasin jo, että hän ei kovinkaan puhunut mulle paljon, sitten alkoikin jo loma, minkä aikana en kuullut KERTAAKAAN hänestä mitään. Ja olin tietenkin koko loman yksin, sillä välin kun hän piti hauskaa muiden kavereidensa kanssa ja oli poikkiksensa kanssa (lähde: naamakirja). Ja hän vielä puhui siitä, että voisimmeko viettää suurimman osan lomaa yhdessä... Koulun alkaessa hän ei myöskään puhunut mulle. Varmasti vika on mussa, niin kuin aina. Ei hän halua näin tarpeetonta ystävää. Mutta olisin halunnut, että hän olisi sanonut asiat suoraan mulle päin naamaa. Olisin vain halunnut kuulla, miksei hän voi olla enää väleissä mun kanssa. Haluan vain jonkun, joka välittää musta yhtä paljon, kuin minä hänestä- ja S oli ja valitettavasti on edelleen se, josta välitän eniten.

On kylmä, tärisen, paha olo vaivaa- perus olotilani. Rutistan tyynyäni lujaa. Itken, enkä pysty lopettamaan. Nytkin kyyneleet silmissä. Haluan tuntea lämpöä.