perjantai, 3. syyskuuta 2010

When dying is the easiest choice

Mä haluan tappaa itseni. Haluan sitä niin paljon. Kaikki ahdistaa, halu vahingoittaa itseäni monilla eri tavoilla on niin valtavan suuri. Olen huono, epäonnistunut kaikessa, en osaa mitään. En osaa elää. Itkeminen ei helpota. En saa edes näppäiltyä ajatuksianikaan näytölle. Tällä hetkellä oloni on vain niin hirveä, ettei mitkään sanat riitä kuvailemaan tätä olotilaa. Kukaan ei ymmärrä miten pahalta musta tuntuu, kukaan ei välitä.

Tuli tänään paniikkikohtaus. Aloin raivoamaan äidille, vaikkei hän tehnyt mitään. Tärisin ja aloin itkeä. Paiskasin kahvinpannun jotenkin vahingossa lattialle, vertakin taisi alkaa valumaan. Pitäisi kustantaa sitten uusi kahvinpannukin.

Haluan vain kadota ikuisiksi ajoiksi, kuolla pois. Halu kuolla on nyt vahvempi kuin koskaan ennen.

En osaa edes syödä normaalisti. Se on aina kaikki tai ei mitään, tämä päivä on hyvä esimerkki= "pienimuotoinen" ahmimiskohtaus PITKÄSTÄ aikaa. Olo on aivan karmea, en saa kunnolla henkeä, ahdistaa ahdistaa ahdistaa koko olemassaoloni. Anteeksi että olen olemassa.

Vihaan vihaan vihaan itseäni, enkä pysty ajatuksiani koskaan muuttamaan, koska kaikki vihaavat mua, ja jotka eivät vihaa, eivät välitä musta.



Sick of crying
Tired of trying
Yea, I'm smiling
But inside
I'm dying

6 halausta:

  1. Oletko ok?

    Sinusta välitetään kyllä, uskoit sitä tai et.

    Joka tapauksessa itsemurha ei ratkaise ongelmiasi.

    VastaaPoista
  2. Voimia sulle! Ihan oikeesti tyttö, sä oot monelle niin tärkee.

    VastaaPoista
  3. Kuoleminen on pakenemista, kunhan saat selvitettyä mikä sinua noin ahdistaa, tulet olemaan todella vahva nainen.

    VastaaPoista
  4. Älkää oikeasti aina sanoko, että olen niin monelle tärkeä, koska EN OIKEASTI OLE. Ja minähän tiedän sen parhaten itse. Joudun katsomaan joka päivä, kun äiti kehuu ja oleskelee aina pikkusiskoni kanssa (no okei, hän on vasta 3 v., mutta ei se nyt ole pointtini), multa ei edes kysele kuulumisiani. Isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä yli vuoteen, alkoholisti.
    Koulussa kukaan ei puhu mulle, yhden tytön kanssa juttelen vain näin ohimennen, jos satutaan näkemään koulussa. Että näin, kenenkään ei pitäisi enää ainakaan tulla sanomaan mulle, että musta välitetään.

    Ja MariP: Tiedän, että kuoleminen on pakenemista, mutta joskus en vain näe mitään syytä elää, kun on ollut synkkyydessä yksin yksinkertaisesti jo niin kauan. Ja itsemurhan sanotaan yleensä olevan itsekäs teko, mutta eikö ole itsekästä, jos joutuu elämään vain mielyttääkseen toista..?

    VastaaPoista
  5. Tyttöpieni, sä olet vasta nuori, sulla on koko elämä edessä! Sä pääset tästä yli ja ohi ja elämä alkaa hymyillä jonain päivänä!

    Susta kyllä välitetään vaikka sä et uskoisi sitä. Äitisi rakastaa sua varmasti. Äläkä sano ettet ansaitse sitä että joku susta välittää ja rakastaa, sulla on ihan vääristynyt kuva itsestäsi. Sä et todellakaan ole paha, ja jokainen on sen arvoinen että välitetään, jokainen on sen arvoinen että ansaitsee olla onnellinen. Tiiän että itsensä rakastaminen on joo vaikeaa jos on onnistunut uskottelemaan itselleen ettei ole edes sen arvoinen. Mutta sun täytyy alkaa rakastaa itseäs myös.. sillon muidenkin on helpompi tehdä sitä.

    Olet ainoa joka voi sut saada muuttumaan ja nousemaan tästä :) Toki tarviit siihen tukea, mutta se lähtee susta itsestäsi. Positiivisuus tekee onnellisemmaksi, ja ajatuksiaan voi ohjata positiivisempaan suuntaan. Sillon kun tuntuu ettei vaan yksinkertasesti löydä mitään hyvää, yritä keksiä aluks vaikka yks juttu joka päivä mikä oli positiivista. Ihan mikä vaan pikkujuttu.

    Musta tuntuu niin pahalta sun puolesta.. Älä heitä sun tulevaisuutta menemään kuolemalla, joohan? Sä olet vasta 16, mieti mitä sulla olisi ja mitä sä tekisit 10 vuoden päästä jos tätä kaikkea ei olisi, ja se voisi olla ihan mitä vaan? Sun on ihan mahdollista saada se. Sun pitää uskoa!! Voimaa kultapieni<3

    VastaaPoista
  6. jaksa odottaa tulevaa, jotain parempaa. jaksa vielä vähän, älä heitä elämääsi hukkaan. odota, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. ehkä kaikki muuttuu vielä hyväksi. voimia.

    VastaaPoista