Olen aivan yksin. Entiset hyvät ystävät ja kaverit kävelevät ohitseni kuin eivät olisi koskaan mua tunteneetkaan. Tunneilla tytöt nauraa ja juttelee mukavia, pojat puhuvat kovaan ääneen niin kuin aina. Kaikilla on hyvä olla, mä en sopeudu kuvioihin. Minä saan aina seurata sivusta kun muut pitävät hauskaa.
Mihin kaikki iloisuus hävisi mun elämästä? Miksi mun sisällä on pelkkää tyhjyyttä? S:n kanssa vietetty vähäinenkin aika oli mulle niin arvokasta. Hänen kanssaan pystyin jättämään hetkeksi pahat ajatukseni taakseen. En vaan enää jaksais ajatella mitään. En halua enää koskaan kiintyä kehenkään, koska tiedän että mut jätetään taas. Heh, tämä kuullostaa varmaan just joltain teiniangstilta et 'yhyy kukaan ei rakasta mua ja kaikki jättää' tjsp. Mua vain vaivaa jatkuva yksinäisyys, en voi tunteelle mitään. En vain ole vissiin minkään arvoinen, turha roska jolla ei ole väliä. Mulla ei ole tunteita koska olen lihava. Eihän lihavilla ole tunteita, vai onko?
Vain negatiivisia ajatuksia, murheita, huolia, ahdistuneita ajatuksia, ruoka liian usein mielessä. Aina samat rutiinit. Kalorit määrittelevät onko päivä onnistunut vai ei. Ahdistun kun paino nousee. Ruoka, kouluun (yksin), kotiin (yksin) ruoka ruoka ruoka. Ruokaa joka paikassa. Aina kaikkialla ruokaa. Aargh. Ahmin yksinäisyyteeni.
I'm fat because I eat
I eat because I'm alone
I'm alone because I'm fat
Hirveä hällävaliä fiilis. Valokuvaus perjantaina. EN aio mennä, en VOI olla kuvassa kaikkien laihojen keskellä. Lintsaan vain sen päivän, on pakko. Ahditus voittaa tällä kertaa.
Viillellä en aio (käsiin) kun salille pitäis mennä, pari uutta naarmua tosin koristaa löllyvää vatsaani. Saattaa pian tulla muutama lisää. Mutta kuka välittää? Ei kukaan. Hah, saan vahingoittaa itseäni niin paljon kuin tahdon eikä kukaan välitä. Oi tätä tunnetta. <'3
^Juurikin näin (y) not...
"Tunneilla tytöt nauraa ja juttelee mukavia, pojat puhuvat kovaan ääneen niin kuin aina. Kaikilla on hyvä olla, mä en sopeudu kuvioihin. Minä saan aina seurata sivusta kun muut pitävät hauskaa."
VastaaPoistatuohon voin samaistua paremmin kuin hyvin. liian tuttua kymmenen vuoden ajalta..
älä pieni ajattele, ettet olisi minkään arvoinen, sillä se ei ole totta. tiedät sen itsekin, ainakin toivon niin.
sinulla on tarkoitus, oma tehtäväsi tässä maailmassa, sinun sanoillasi ja teoillasi on merkitystä.
älä kultapieni viiltele, tiedät ettei siitä seuraa mitään hyvää. yritä löytää jokin toinen keino purkaa ahdistusta ja pahaa oloa. itsensä satuttaminen ei ole oikein, tiedät sen.
toivottavasti joku sun läheisistä huomaa sun pahan olon, ja uskaltaa ottaa asian puheeksi, uskaltaa olla rohkea silloin kun sinä et ole.
you are perfect just the way you are. ♥ don't ever think otherwise.
Ääää rosie. Rupes ihan hymyilyttämään toi sun kommentti. Kiitos. En muuta osaa sanoa. ♥
VastaaPoistaValitettavasti tunnen oikeasti olevani tarpeeton ja läheisilleni olen valehdellut päin naamaa jo kauan mun "koulukavereista" ja mielentilastani, ettei ole järkeä lopettaa leikkiä tähän. En heille muutenkaan pystyisi mitään kertomaan. Kunpa pystyisin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, se ei vain ole helppoa, kun peilistä katsoo valas eikä kukaan halua mulle irl puhua. :(
Rupesin muuten seurailemaan blogiasi. Kivalta vaikuttaa. :) Harmi kun en pysty rekisteröitymään lukijaksesi kun kone vammailee. :/
ihanaa, että saan jonkun kasvoille hymyn. :)
VastaaPoistamutta kai sä tiedät, että joskus tulee se hetki kun et vaan enää jaksa esittää normaalia, vaan romahdat kaikkien nähden. en sitten tiedä kumpi on parempi, kertoa vähitellen itsestään niitä 'huonompia' asioita vai kertaheitolla päästää kaikki paha ulos itsestään.
itsensä hyväksyminen on tosi vaikeeta, sen on jo monet todenneet. itsekin, monet kerrat. mutta ehkä sitä pitää alkaa harjoitella, sillä pitäähän tämä elämä kuitenkin samassa vartalossa elää. ei siinä muu auta.
kiva, että tykkäät tosta mun blogista. :) tervetuloa vaan lukemaan !
ja sitten tuohon sun kommenttiin: aloitan varmaan ton lukemista, mutta jos ei innosta niin sitten ei innosta. kiitos vähän valaisemisesta, ehkä saan sitten siitä vähän enemmän irti.
pituutta löytyy vaivaiset 153cm, ja ihannepaino lääkärisedän mukaan olisi siinä 45kg kohdilla. sinne ja siitä alaspäin olisi siis tarkoitus mennä.
kavereita on.. joo. mutta lähinnä sellaisia, joita näen kerran kuukaudessa tai harvemmin. se on vähän harmi.
ps. jos haluat jonkun jolle puhua, niin mulle voi laittaa sähköpostia ja alkaa vaikka siellä (tai etanapostilla) kirjottelemaan. :)
Tiedän miltä tuntuu. Sama ollut minulla aina, istun yksin ja kaikki entiset kaverit kävelee ohi kattoen nenänvarttaan pitkin. Se viimenenkin kaveri valitsi mieluummin poikakaverin ja normaalit ystävät kuin minut. Vaikka luvattiin että meitä ei Ikinä Mikään erota. Turhia sanoja ja turhia lupauksia. Koita kestää ja voimia sulle<3
VastaaPoista